Enemmän kuin pelkkä nallekarhu
Enemmän kuin pelkkä nallekarhu
Meillä on kaksi lasta: kuusivuotias Kacper ja kahdeksan kuukautta vanha Kornelia. Kun Kacper oli vauva, meillä ei ollut mitään tarvetta pinkkiä kohinaa tuottaville härveleille, kuten Whisbearille. Kacperilla ei ollut mitään vaikeuksia nukahtamisessa, miksi siis Korneliakaan olisi sellaisia tarvinnut? Lopulta päätimme, että haluamme kokeilla: ilman kokeilua emme tietäisi, toimiiko se vai ei. Kun saimme tietää, että Kornelialla on Downin oireyhtymä ja AVSD-sydänvika, olimme vakuuttuneita, että Whisbearille tulisi käyttöä.
Whisbear oli Kornelian kumppanina ensimmäisistä hetkistä lähtien ja voimme sanoa, että se hoiti tehtävänsä hyvin. Pinkki kohina auttaa Korneliaa rauhoittumaan nopeammin, ja sen avulla hän nukkuu pidempään ja rauhallisemmin. Toisaalta Whisbear todisti myös, että Kornelian kuulossa ei ole ongelmaa. Whisbear oli todellinen ystävä erilaisilla sairaalakäynneillä: verinäytteiden otossa, rokotuksissa ja erityisesti sydänleikkauksessa.
Kornelian leikkaus oli 19. tammikuuta 2017. Vietimme neljä viikkoa Glasgow’n lastensairaalassa. Leikkauksen piti kestää 5-6 tuntia, mutta kirurgit tarvitsivat operaatioon lopulta yli 12 tuntia. Kun he avasivat Kornelian sydämen, he totesivat joutuvansa tekemään enemmän töitä hänen sydämensä korjaamiseksi kuin leikkausta edeltävistä kuvista oli päätelty. Ensimmäiset kaksi vuorokautta olivat vaikeita, mutta Kornelia teki parhaansa päästäkseen takaisin luoksemme.
Kolmantena päivänä jokin meni pieleen ja melkein menetimme Kornelian. Kornelian sydän tarvitsi lisäapua, joten hänet laitettiin kiinni ECMO-koneeseen, jotta sydän saisi aikaa parantua. Hän oli kiinni koneessa 14 päivää, minkä jälkeen tilanne parani.
Whisbear oli hänen kanssaan teho-osastolla ensimmäisistä minuuteista lähtien. Lääkärit ja sairaanhoitajat ihastuivat Kornelian ystävään heti ja laittoivat sen päälle Korneliaa varten. He myös myönsivät, että kun Whisbear tuotti pinkkiä kohinaa, Kornelia oli rauhallisempi ja rentoutuneempi. Tästä todisteena oli myös joka kerta rauhoittuva verenpaine. Whisbearin apu oli erityisen tärkeää, kun Korneliaa herätettiin. Whisbear oli päällä, kun hänen anestesialääkkeitään vähennettiin. Kornelia oli herätessään täysin rauhallinen. Kohina myös rauhoitti hänen liikehdintäänsä, mikä oli hyvin tärkeää, koska Kornelian rintakehä oli vielä sulkematta.
Kornelia oli teho-osastolla 18 päivää, minkä jälkeen hänet siirrettiin sydänosastolle. Osastollakin Whisbear oli hänen mukanaan. Pystyimme jättämään Kornelian huoneeseensa, koska tiesimme että Whisbear pitää hänestä huolta ja rauhoittaa tarpeen tullen. Itkusensori oli erityisen hyödyllinen: kun Kornelia rupesi ääntelemään, Whisbear rauhoitti häntä. Meille oli hyvin tärkeää luoda samanlainen ympäristö kuin kotona.
13. helmikuuta Kornelia pääsi kotiin, mutta ei kauaksi aikaa. Alle vuorokauden päästä hän oli takaisin teho-osastolla Edinburghin lastensairaalassa. Taas hän joutui verikokeisiin ja happimaskiin, mutta Whisbear oli mukana rauhoittamassa.
21. helmikuuta Kornelia pääsi kotiin nenä-mahaletkun kanssa. Pinkistä kohinasta oli apua syöttötilanteissa – Kornelia pysyi rauhallisena. Ilman kohinaa hän oli itkuinen, ja maito valui takaisin.
Saimme olla kotona muutaman viikon normaalisti, mutta 12. maaliskuuta Kornelia joutui uudestaan sairaalaan virusinfektion ja kuivumisen takia. Taas kerran Whisbear auttoi Korneliaa koko sairaalajakson ajan.
Tänä vaikeana aikana Whisbear tuki meitäkin, koska tiesimme, että se olisi aina Kornelian vierellä ja rauhoittaisi häntä tarpeen tullen.
~ Kuvassa onnellinen Kornelia tänään.
Lue koko tarina rodzinkazzespolem.blogspot.co.uk
Instagram: @asiasle85
Joanna Slesinska
